Seitsenkymppisten miesten kaksipäiväiset suomenmestaruuskilpailut vietiin läpi hienoissa olosuhteissa Pickala Golfin Forest-kentällä.
Ajankohtaista
Keski-Suomen alueellakin on kisattu kaksi kisaa, ensimmäinen oli Kartanogolfin kentällä Joroisissa 31.5. ja toinen 28.6. Revontulen kentällä Hankasalmella.
Koronan aiheuttaman kolmen vuoden tauon jälkeen päästään vihdoinkin kisaamaan M55 sarjan joukkueiden Euroopan mestaruuksista.
Uudenmaan toinen aluetourin osakilpailu pelattiin torstaina 30.6. kahdella lähekkäin sijaitsevalla kentällä.
Suomen EM-kisajoukkueet olivat lähdössä hyvin valmistautuneena kohti Italiassa pidettäviä senioreiden EM-kisoja, mutta vain mukavia muistoja jäi tuliaisiksi. Alla päivittäisistä tapahtumista lyhyt yhteenveto ja lopussa kuvia tapahtumasta. Tulosseurantalinkki https://bit.ly/ESGACOMPS2022
Kasikymppisten miesten lyöntipelin SM-kilpailut päästiin pelaamaan hienossa golfsäässä perinteisellä Helsingin Golfklubilla. Mukaan oli ilmoittautunut yhteensä 75 pelaajaa.
OnGolf M50 Finnish Senior Tour 2 pelattiin Kytäjällä 18. – 19.6.2022. Kytäjä Golfin South East-kentällä pelattavaan M50-sarjan seniorien pääkiertueen kolmanteen osakilpailuun ilmoittautui yhteensä 159 pelaajaa. ja joukosta löytyi uusi voittaja Jani Oivanen Vuosaari Golfista.
Naisten FST2 kisa pelattiin viime viikonloppuna Nokian maisemissa, River -kentällä. Kisaa hallitsi Pickalan Marika Soravuo pelaten molempien päivien parhaan tuloksen. Anu Heilimö säväytti kahdella eaglella lauantaina.
Pohjanmaan alueen ensimmäinen aluetourin kisa pelattiin 16.6.2022 Ruuhikosken upeissa maisemissa.
Uudenmaan ensimmäinen aluetourin osakilpailu pelattiin keskiviikkona 15.6. kahdella lähekkäin sijaitsevalla kentällä.
Pohjois-Suomen ensimmäinen aluetour pelattiin 15.6. Paltamon viihtyisällä golfkentällä. Osallistujia oli yhteensä 154 ja kenttä oli ajankohtaan nähden hyvässä kunnossa.
Kisasimme eilen tämän kesän ensimmäisen Hämeen aluetourin Hartola Golfin kentällä.